maanantaina, toukokuuta 19, 2008

Mökillä käytiin, Ansa ekaa kertaa ikinä ja Irmallekin tää oli eka kerta tänä kesänä. Kyllä tierna lensi kun mopot viiletti pitkin pihaa ja varsinkin Irman mielestä ympäristössä oli paljon ihania hajuja!niin ihania, että säikäytti emäntänsä kun jäi johonkin hajuun niin kiinni ettei kutsuista huolimatta tullut luokse..no ennen pitkää sitten viiletti hölmistyneenä paikalle kun tarpeeksi kauan huutelin..mutta tässäpä sitten kuvia siltä reissulta->


Ansasta saattaa olla apua syksyllä kun on lehtien haravoinnin aika..


Irma veti hyvät kahdeksikot pihalla pitkästä aikaa:)

Herkkuja odotellessa..

Irmeli ihanainen vielä<3


Haikara toi meille vappuaattona pienen nyytin, jota ollaan tässä sitten koko porukalla ihmetelty kohta kolmisen viikkoa. Alkujärkytyksen jälkeen mopetkin on jo tottuneet uuteen perheenjäseneen, Irma varsinkin suhtautuu hyvin rauhallisesti pikkukaveriin, Ansalla olisi vähän kovemmat otteet, vauva kun itsekin vielä on:)

torstaina, maaliskuuta 06, 2008

Heippa pitkästä aikaa täältä koiralasta!Ansa on kasvanut hurjaa vauhtia ja ei ihme kun omaa aikamoisen ruokahalun!kaikki menee, myös Irman ruoka vilahtaa äkkiä mahalaukkuun jos Irma (ja minä) ei ole tarkkana.Ansalle on myös siunaantunut luonnetta aika mukavasti, ei ole mikään nyhverö!Irma saa tuta useamman kerran päivässä Ansan terävät hampaat poskissaan ja kintuissaan. Onneksi Irma osaa antaa vähän myös takaisin ja leikit sujuu hvyin. Saattaa vaan olla että Irman aika talon kuningattarena on tullut päätökseensä kunhan Ansa tuosta vielä kasvaa vähän..Sisäsiisteys ei IHAN onnistu vielä, johtuu kyllä ihan emännän ja isännän laiskuudesta. Pitäisi nyt vähän terästäytyä ja alkaa kiikuttaa usemammin pentua pihalla.Ei-sana on opittu, mutta aina Ansa ei viitsi sitä käskyä noudattaa, mukavampi olisi riehua ja repiä kaikkea mikä liikkuu ja valitettavasti myös kaikkea mikä ei liiku. Mutta kyllä Ansasta on paljon iloakin, on se aikamoinen veijari:D Tässäpä kuvia sitten..

Ei tämä ollutkaan koiranpentu vaan Kaljasieppo;)







Sittenpä se nukuttaakin hyvin muutaman oluen jälkeen:D





Muutama ulkoilukuva






Ansa syö kuormasta, aijai..




Vähän jos vielä halailisi tätä ruokapussia:)

keskiviikkona, tammikuuta 16, 2008

Tässäpä meidän perheen uusi vahvistus- ANSA

Meille saapui tänään uusi mopsivauva, Finndanes Best in Snow. Ansa- neiti on 7 viikon ikäinen Kumman ja Tanton pentu. Uuteen kotiin totuttelu on sujunut hyvin, Irma on luonnollissti hiukan ihmeissään, mutta selvästi kiinnostunut uudesta pikkusiskosta. Tässäpä muutama kuva.