sunnuntaina, huhtikuuta 08, 2007

Kevään ekat mökkiterveiset!

Imppu kävi siis ekaa kertaa mökillä Tervossa, ja voi vitsit, että oli ihanaa!Mökki on siitä kiva paikka, että siellä saa juosta vapaana koko ajan ja ulos pääsee aina kun haluaa. On myös hiljaista ja paljon metsän tuoksuja. Tästä kaikesta Irma nautiskeli ja tunteella!Kun saavuttiin torstai-iltana mökille, Imppu juoksenteli hurjana ympäriinsä pihalla ja toki piti tarkastaa sisälle päästyä mökin joka nurkka ja erityisesti pöydän alus, josko löytyisi murusia:)Uni ei meinannut maistua päiväsaikaan kun oli niin paljon kaikkea ihmeteltävää, mutta yöllä sitten kyllä sitäkin paremmin. Tänään sitten palattiin kotiin Kuopion meluisaan maisemaan, mutta varmasti mennään pian uudestaan mökkeilemään. Sen verran kivaa puuhaa näytti olevan:D Kesällekin Irma varasi jo ainakin viikon loman anskusta ja mikosta ihmis-mummin ja -vaarin kanssa. Tässäpä kuvia reissulta!




Täh, siis vieläksä kuvaat?!?!


Isomummolassa pöydän alla muruvahdissa;)



Isomummon kanssakin vähän pelattiin kun se käväisi mökillä



Kova himo olisi ollut mennä jäälle, mutta se valitettavasti kiellettiin tässä vaiheessa kevättä..kuten kuvasta näkyy, ei oo kauheen paksu jääkerros tossa rannassa!





Rantakivellä



Käpyä mä metsästän...kävyt oli muuten Irman suuri intohimo, terkkuja vaan Käpy- serkulle!



Kun ei päässyt jäälle, niin piti tyytyä poseeraamaan:)Aurinkoista kevättä!

1 kommentti:

raparperit kirjoitti...

Käpy lähettää savonserkulle terveiset ja toivoo että niitä käpyjä käsiteltäsis sillä hellävaroen ;)